Yeti a.k.a. Bigfoot VS kastemadot

Nyt kun Tohtori Perhonen ei ole enää häirinnyt yöunia  ja ollaan suunnilleen selvitty flunssan kourista, ollaan joka aamu katsottu ensimmäisenä ulos ikkunasta, joko se kesä olisi jo tullut. Ei ole vielä, mutta oikein hyvältä alkaa jo näyttää. Eräänä aamuna ulos mentäessämme katosoimme, joko juna-aseman kukkalaatikossa olisi ollut kastematoja. Ei ollut vielä. Aika kerros oli lunta ja esikoinen totesikin, etteihän me oltu viime kesänäkään nähty siellä yhtään matoa. Eipä niin. Pitäsikohän sinne käydä piilottamassa pari? Olisi vähän niinkuin ennenaikainen joulu. Josta puheenollen, taas eräänä iltana istunnolla kuultu tokaisu: "Isi, ei tullut mitään. Ehkä se tulee ensi jouluna."

Päiväruualle siirryttyämme ulkoilun jälkeen, oli meillä lapsiperheklassikkoruokapäivä. Nakkikeittoa. Esikoinen ryhtyi kattamaan pöytää. Isä, pikkuveli, hän itse ja Matti saivat kaikki ruokailuastioan. Sehän oli tietysti nakkikeiton kaltaisen klassikkoaterian arvoinen, elikkäs hienoimmat, hiukan kärähtäneet  pakasterasiat. Matti oli kehissä pitkästä aikaa ja saikin oikein erikoisaterian: Nakkikeittoa ilman nakkeja. Ne meni nimittäin parempiin suihin. Matin lempiruokahan on kuulemma nakkikeitto tai sitten liemipatakeitto. Kuulostaa kyllä tulevaisuuden klassikolta tuo keitto. Vähän niinkuin Eero Aarnion Pastilli tuoli. En tiedä. Pitäisi saada resepti tuohon keitton, niin tietäisin edes mitä puhun. Nyt vaan höpisen jotain sinnepäin.

                          
                                            Matin herkkuateria.


Naistenpäivä tuli ja meni. Sen kunniaksi oli meillä järjestetty oikein yllättävä performanssi. Sen resepti on seuraavanlainen:

2 vessapaperirullaa
2 lasta
1 kappale lapsia, joka laulaa: "Hyvää naistenpäivää." jota toistetaan useita minuutteja
1 kappale lapsia, joka ei osaa vielä laulaa, mutta mölisee mukana

Sitten lapset jouksevat ympäri olohuonetta ja levittävät vessapaperia ympäriinsä samalla laulaen. Ei siinä voinut olla edes vihainen. Uusintaa kysyttiin heti seuraavana aamuna. Siihen ei enää lupaa tullut. Saattaisi loppua suomesta vessapaperi, jos ryhdyttäisi tuota ihan ammattimaisesti harrastamaan. Voitaisiin perustaa oikein SM-liiga, jossa olisi joka syksy suomenmestaruuskisat: Vessapaperin kanssa  laulamisen ja juoksemisen mestaruuskisat 2012. Ei riittäisi Hartwall areena siihen ihmismassaryntäykseen, jonka kisat aiheuttasivat. Ja Hjallis myhäilisi tyytyväisenä VIP-aitiossaan. Olisihan hän kisojen päässponsori. Tietenkin. Urheilumiehiä kun on.

Tanssi sai päätöksen ja vessapaperit kerättiin kasaan lattialle. Siinä sitten valmistettiin iltapala. Olihan se nuotio, jonka keskellä oli makkara paistumassa. Kuten kaikki sen näkevät.

Taas eräänä aamuna katseltiin ikkunasta, joko se kesä sittenkin olisi tullut. Ei ollut, mutta kuului iloinen huuto: " Kato miten isot jäljet. Onkohan ne lumimiehen jäljet?" Tuumailtiin sitä sitten ja veikkailtiin, että saattaisivat ollakkin, mutta naapurilla on kanssa aika iso jalka. Että josko ne olisivat hänen jälkiään. Kumpaakaan ei näkynyt paikalla. Ei naapuria. Ei Yetiä. Ei saatu asiata varmistusta.

Tästä päästiinkin taas kätevästi aasinsillalla illan soundträkkiin. Senhän on aivan pakko olla The Yetians yhtyeen kappale Yeti. Ei pääse siitä mihinkään, ei. Kyseinen bändihän ei ole tehnyt käsittääkseni kuin yhden 7", josta oli toinen kappale, Funky disco sound oli Yeti - Il Gigante del 20 Secolo -elokuvan soundtrakillä.  Tuon kannessa olevan vauhdikkaan oloisen tanssiliikkeen haluaisin oppia. Yetian Style..