Sieltä Turkuun päästyämme oli ukilla jo herkut odottamassa ja sama linja melkeinpä jatkui koko viikonlopun. Kerettiin sentään käydä Kupittaan seikkailupuistossa vähän laskemassa sokeriöveriä ja hiekkalaatikolla kaivelemassa kuoppia. Ukilla ja esikoisella oli kovat keskustelut palomiehiydestä. Pitää mennä amattikouluun, jos meinaa palomieheksi tulla. Näin tiesi esikoinen kertoa. Oli kuulemma lukenut sen Ransu palomiehenä -kirjasta. Huomaa, miten ei itse oikein sisäistä mitä satuja lukee pojille. Oppisi itsekkin varmaan kaikenlaista, kun laittaisi enempi ajatusta peliin. Ihmettelimme Turun jätskikiskojen paljouuta, josita tosin yksikään ei ollut auki. Sillä pystyi lauantain kaupunkikeirroksella kuitenkin huijaamaan jaksamista, kun aina pystyi sanomaa, että tuolla on taas kitska. Mennään katosmaan josko se olisi auki. Ilkeää on se. Eihän ne olleet auki.
Takaisin tullessa junan leikkivaunussa kysyttiin ensimmäisenä uusilta leikkikavereilta, osaatteko viemärileikkiä. Eivät osanneet, mutta onneksi se on helppo oppia. Takaperin vaan liukumäkeä alas suoraan viemäriin. Onkohan aikuisten viemärileikki sitten baarista niska-pers otteella ulos ovesta. En tiedä. En ole onnistunut veilä leikkimään sitä. Turussa olisi voinut kokeilla jos legendaariset maailman vahvinmies kilpailijat Markku ja Ilkkka olisivat olleet portsareina jossain baarissa ja olisi oikein päässyt ammattilaisten kanssa leikkimään viemärileikkiä.
Lähikaupassa käydessämme on sen työntekijöillä tapana antaa pojille tikarit ihan muuten vaan. Eräänä päivänä taas kävimme ostamassa maitoa ja tikkarit saatiin jälleen. Ruuan jälkeen vanhempi poika sitten sai luvan syödä tikkarin. Alku meni hyvin, kunnes sisältä paljastui jotain salmiakkijauhetta. Siihen loppui syöminen. Käytiin taas parin päivän päästä siellä ja oli taas tikkarin saamisen aika. Omistaja ryhtyi antamaan samaa tikkaria kuin edellisellä kerralla, kun poikani kuiskasi minulle: " Sanotko isi, etten tykkää tuosta väkevästä tikkarista. Haluaisin toisenlaisen." Tämä ilmoitettiin ja ilmoitus otettiin hyvillä mielin vastaa. Sanottiin vielä, että täsät lähtien pahoja tikkareita ei tarjota pojille. Alkaa olla kaapit tikareita täynnä, kun aika harvoin niitä annetaan sitten syödä. Silloin tällöin. Voidaan viedä vuoden päästä tikkarit takaisin ja vaihtaa muuhun. Mitäköhän siihen sanoisivat. Mukavia ihmisiä on koko kaupan henkilökunta.
Tänään oli pojilla ammatinvalinta keskustelu käynnissä. Oltiin ekana palomiehiä, sitten roskakuskeja ja sitten korjaajia. Perustaavat kuulemma yhteisen firman, missä nuorempi omistaa kaivurin ja toinen osaa korjata kaikki asiat maailmassa. Tai nuorempi siis vain kuunteli ja nyökytteli isomman puheisiin. Hyvä ili kuitenkin kuulla tuo. Ei tarvitse enää niin paljon eläkkeelle jäämistä miettiä, kun pojat tahkoaa hirveät summat rahaa. Ainoa maailmassa on tuo yritys, missä osataan korjata ihan mitä vaan. Voisivat aloittaa toisen levarin äänivarresta, joka on ollut usemman vuoden sähkömiehenteipillä kiinni. Saattaa vaan vielä mennä pari vuotta tämän ongelman korjaamiseen. Nuorempi kun ryhtyi heti tämän keskustelun jälkeen hakkaamaan muovisella palomiehenkirveellä pianoa. Tai sitten on mietittävä sitenkin sitä lottoa eläkepäivien varaksi.
Katsottiin tietokoneelta Ray Darwinin Nothing can touch my 45 musiikkivideota, kun vanhempi katsoi meidän hääkuvaa ja sitten videota. Kysyi sen jälkeen: "Ai oliko nuo miehet teidän häissä?" Eivät olleet, mutta olkoon se sitten tämän illan musiikkipiristyksenä.
Ja vielä semmonen. Oltiin menossa temppukouluun, kun vastaa tuli 4 pikkunaskalia. Supisivat jotain kun mentiin ohi. Selän takaa alkaa sitten kuulua: " Hyvää joulua, hyvää joulua.! nauravat päälle ja yksi ryhtyy laulamaan Paljon onnea vaan. Taisi olla joululaulut hakusessa. Tai muuten en kyllä keksi miten se liittyi huuteluun. Niin, mulla oli siis semmonen koko musta piipunrassipipo päässä, joka on pystyssä aika korkealla. Ilmeisesti muistutin tonttua. Vähän alla olevassa kuvassa olevan näköinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti