Kuten edellisessä kirjoitelmassa kerroin, esikoisemme halusi ostaa keksin leikkikenttäkeverinsa äidille. Kun keksi oli toimitettu hänelle, totesi hän seuraavana aamuna oikein huokaisten: "Mä olen niin onnellinen!" kysyin, että mistä noin onnellinen on? Johon hän vastasi:" No kun hän sai antaa syntymäpäivälahjaksi keksin ja keksin saaja on varmasti onnellinen kanssa." Pienestä on onnellisuus välillä kiinni. Ei tarvitse aina kurkotella kuuta taivaalta.
Aloitimme aamupäiväkerhon viime viikolla. Se oli jännittävä hetki. Itse laitoin evääksi esikoiselle aika satsin eväitä, josta kerhon vetäjä sanoi pois hakiessani poikaa, että seuraavalla kerralla riittää varmaan vähempikin. Kerhohan kestää jopa 2 tuntia, pitäähän miehellä ruokaa olla mukana, että jaksaa askarrella ja touhuta. Kerho on seurakunnan järjestämä ja siellä oltiin kerrottu ilmeisimmin jotain tarinaa, jossa oli ainakin seepra ja Jeesus. En tiedä mikä tarina oli kyseessä, mutta kun tulimme kerhosta, poikanen leikki lattialla leikkiseepralla ja autolla ja totesi yhtäkkiä: " Jeesus on kuin seepra. " Piti ihan kysyä taas että mitäkä? "Niin, Jeesus on kuin seepra." Tarkempaa selitystä tähän ei tullut. Olen ilmeisesti nukkunut jonkun uskonnontunnin jollain luokalla, en itse muista tälläistä ollenkaan. Sen kyllä muistan, että yläasteella uskonnon opettaja muistutti Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsihahmoa ja teimme myös uskonnontunnille, jolla käsiteltiin eri uskontoja, nakkianimaation rastafarilaisuudesta. Siinä nakkirastaukot kertoivat rastafarilaiseeden historiasta ja majoinaan heillä oli maitotölkit. Lopussa tuli paha mattoveitsi joka pilkkoi kaikki. Niistä taidettiin tehdä vielä kuvausten päätteeksi nakkipitsaa. Nakkipitsa, tuo aikamme aliarvostetuin herkku. Harmi, ettei kyseinen mestariteos ole enää tallella. Kiasma tavaraa olisi se ollut, epäilemättä. Kerhopäivänä oli koko yön satanut lunta ja sitä tuli myös koko kerhon ajan. Kun puskimme kotiin kerhosta tuplarattailla keskellä lumikinoksia, koska eihä teitä ollut aurattu, oli olo kuin Rocky 4:n treenijaksossa. Sylvesteri juoksentelee hangessa tukki olkapäällä. Ei ollut tukkia mulla. Oli vain huonosti liikkuvat rattaat ja hirvee hiki. Joensuulainen versio siis Rockystä.
Yksi aamu oltiin aamupalalla esikoisen kanssa ja jonkin ajan päästä kuopuskin heräsi ja liittyi seuraamme. Esikoinen siihen totesi: "Huomenta karvaturri." Tätä karvaturria on sitten käytetty hänen toimestaan monesti tämän jälkeen. Tiedä sitten mistä se on tullut. Samana päivänä hän totesi myös: "Isi, mulla on huono olo." Kysyin, mistäkähän se on tullut? Siihen tuli vastaus epäröimättä: " Oon haistellut niin paljon kaikkee tänään, kuten kukkia ja muita tarvikkeita." Semmosta. Ja kun illalla piti mennä hänen vielä istunnolle vesaan, jolla yleensä vaan pitkitetään sitä tosiasiaa, ettei tarvitsisi mennä nukkumaan, menin jonkun ajan päästä hoputtamaan häntä. Sanoin että on puoliminuuttia aikaa hoitaa asia. Kun aika oli kulunut, totesi hän noustessaan pytyltä: " Ei tullut nyt illalla, ehkä se kakka tulee sitten ens jouluna." Totesin siihen: "Kannattaa kokeilla huomenna uudestaam, on aika pitkä aika siihen ens jouluun nimittäin."
Katselimme joku ilta telkkaria ja tuli joku hilseshamppoo mainos, jossa oli jääkiekkoilijoita tms. Esikoinen siihen totesi, että vaihdetaan kanavaa tuo on ihan tyhmää tuommonen isojen Pikku Kakkonen. Katottasko sen sijaan pienten Pikku Kakkosta. Hyvällä polulla ollaan, jos ei tarvii isompana hikoilla kentällä jäkistä pelaten ja olla hirveissä suorituspaineissa, jotta saako sitä jatkaa ensi vuonnakin vai tippuuko johonkin farmarisarjaan, jossei taidot riitä. Voi vaikka jatkaa kesällä alkanutta skeittaus harrastusta ja tehdä sitä omaksi ilokseen. Mihinkään ei tietenkään pakoteta, jos kiekko kiinnostaa, ni sitä on sitten kokeiltava ja pelattava niin pitkään kun se hauskaa on.
On nykynuorisossakin jotain toivoa huomattavissa. Kuuntelin tänään bussia odotellessani töistä lähdettyäni, kun kolme 7 luokkalaista poikaa jutteli siitä, miten salibändyn pelaaminen on koulussa tyhmää. Siitä syystä, että siellä on niitä suorittajia, jotka pelaavat sitä verenmaku suussa. Se ei ole enää hauskaa. Samaa mieltä olen tuosta. Pojat näyttivät vielä ihan normijätkiltä. Ja yhtenä päivänä, aikana ennenkuin lähi Alepaan tuli sähköovet, menimme sinne poikien kanssa. Kaupan edessä oli sama perusjoukko nuoria sällejä, jotka sylkivät kuin viimeistä päivää olisi maailmassa vietetty ja polttivat tupakkia. Lähestyin ovea, kun kaikki hiljeni ja yksi nuorisolaisista meni ovelle ja aukaisi sen! Ja tekipä vielä saman pois tullessani. Jo on aikoihin eletty. Yllätti kyllä täysin. Oiskohan ollut samoja poikia, joita ollaan pysäytelty leikkikentän teiltä mopolla ajelemasta muiden äitien kanssa? Tullut sen myötä ripaus katu-uskottavuutta meille rataskansalle. En tiedä, mutta vaikutuksen teki se nuori sälli. Eipä vissiin.
Illan soundträkkinä olkoon siis katu-uskottavimman tanssin sisältävä klassikko video. Kyseessä on G-style ja kappale on Gangsta. Taidan seuraavan kerran heittää tanssiksi, kun joku nuorison edustaja avaa ovia mulle. Vaikka gangstathan ei tanssi..
Laitetaan nyt vielä sitten kaupan päälle Ice-T:n G-style kanssa ja odotellaan, millon näkisimme Koiramiehen seikkailuja muualla blogien ihmeellisesssä maailmassa? Ja videosta on tietenkin kyseessä huonotasoinen VHS rippaus. Aijai, ja parempi versio on tämä, kuin LP versio. Se on selvä kun pläkki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti